Jäsenhuone|Johtokunnan työhuoneNUORTEN TREENIRYHMÄ 2020

Ratamestarin lausunto

AM-partio 2014 suunnistetaan Västervikin maastossa, hyvin pitkälti samoja maaston osia kuin MRP 2013 osakilpailussa.
 
Maasto on monipuolinen metsäalue josta löytyy myös polkuja, suota, niityntilkkua ja jopa pieniä kallioalueita. Alue rajautuu itä/etelä/länsi puolella teihin mutta pohjoisessa metsä jatkuu vielä tovin. Kiviä on yllättävän vähän muutamaa kivistä aluetta lukuunottamatta, mutta hidaskulkuista maastoakin löytyy paikoitellen suon, tiheikköjen ja hakkuujätteiden muodossa varsinkin hivenen kauempana kisakeskuksesta. Rastipisteitä löytyy helpohkoista kinkkisiin ja kulkunopeuden arviointi tuo rastien jakamiseen mielenkiintoisen lisämausteen. Asutusta on pienen tienpätkän muodossa myös kartan alueella joten teitä käyttävien keskeyttäneiden, eksyneiden yms. kannattaa varoa mahdollista ajoneuvoliikennettä. Rastit eivät ole erityisen tiheissä ryppäissä, joten koodien tarkistamisesta kannattaa neuvotella oman partiojohtajan kanssa. 
 
Ratamestarin apulainen
Ville Hämäläinen